14.4.2011

Rioja Reserva -tasting 14.4.2011

Tällä kertaa lasissa oli vanhoja espanjalaisia Rioja Reservoja.

Viini olivat yllättävänkin tasokkaita. Suurin osa niistä olikin aika tapissa juomisikkunan kannalta. Muutamaa yksittäistä asiantuntijaa lukuunottamatta, raati oli jälleen aika pihalla siitä mitä lasissa oli.

Riojan viineja maisteltiin sokkona kahdessa viiden viinin setissä. Molemmissa seteissä oli jokeri kiusaamassa ja vaikeuttamassa arviointia. Ekassa setissä jokeri oli Torresin Mas La Plana Gran Coronas -94 (100% Cabernet Sauvignon Penedesista), joka jäi joukon jumboksi. Melkein kaikki veikkasivat sitä kyllä jokeriksi, mutta kukaan ei tunnistanut, minkä takia. Toisessa setissä jokeri oli Navarrasta tullut Fuente de Irache vuodelta -76, joka sai 90.7 pistettä. Tämä 20 vuotta muita vanhempi viini oli kyllä uskomattoman hienossa kunnossa. Sitä juuri erottanut muista viineistä, eikä se ollut muita vanhemman oloinen. Kolme maistelijaa veikkasi sitä jokeriksi, mutta ei varmaankaan iän vuoksi.

Voittajaksi tämän kertainen raati arvio La Rioja Altan 904 Gran Reservan, joka sai 92.3 pistettä. Illan paras viini oli kuitenkin ylimääräisenä avattu Vega Sicilian Valbuena -97, joka oli kyllä tajuttoman hieno ja sai raadilta 94.4 pistettä.

SETTI 1:
La Rioja Alta, 904 Gran Reserva -94 (92.3 p)
López de Heredia, Vina Tondonia Reserva -94 (90.8 p)
Muga, Prado Enea Gran Reserva -94 (90.6 p)
Marques de Murrieta, Ygay Reserva -94 (89.8 p)
Miguel Torres, Mas La Plana Gran Coronas -94 (89.2 p, jokeri)

SETTI 2:
CVNE, Contino Gran Reserva -95 (91.8 p)
CVNE, Imperial Gran Reserva -95 (91.4 p)
Marques de Riscal, Reserva Especial -96 (91.3 p)
Bodega Lan, Lanciano Reserva -96 (90.9 p)
Fuenta de Irache, Gran Reserva -76 (90.7 p, jokeri)

Vega Sicilia, Valbuena 5° Reserva -97 (94.4 p)

Riojathan olivat pääasiassa Tempranillo rypäleen viinejä. Mugan Prado Eneaan, Cunen Continoon ja Fuente de Iracheen oli sekoitettu muitakin rypäleitä. Ribeiro del Dueron Valbuena on neljän rypäleen blendi (Tinto Fino, Cabernet, Malbec ja Albillo).

Tällaista taas tällä kertaa, kyllähän noita maisteli.

2.4.2011

Viinien pisteyttäminen

Olemme useasti keskustelleet ja ihmetelleet Decanterin käyttämää 20 pisteen pisteytysmenetelmää ja miten sen mukaan pisteytettyjä viinejä voi verrata käyttämäämme Robert Parkerin (ja mm. Wine Spectatorin käyttämään) 100 pisteen systeemiin. Nyt löytyi selvitys Glorian Ruoka & Viini -lehdestä.

Parker   Decanter
100 p.    20.0 p.
98 p.      19.5 p.
96 p.      19.0 p.
94 p.      18.7 p.
93 p.      18.0 p.
92 p.      17.7 p.
90 p.      17.0 p.
88 p.      16.5 p.
87 p.      16.0 p.
86 p.      15.5 p.
85 p.      15.0 p.
80 p.      10.5 p.

Ihmeellistä tuossa Decanterin 20 pisteen järjestelmässä on, että pisteytys jyrkkenee 90 pisteen alle mentäessä ja vertailutaulukko loppuu näissä 50 pisteeseen, jonka vertailuluku on 20 järjestelmässä 0 pistettä.

Helpottaakohan tämä nyt pisteytystä ja vertailua?