14.4.2011

Rioja Reserva -tasting 14.4.2011

Tällä kertaa lasissa oli vanhoja espanjalaisia Rioja Reservoja.

Viini olivat yllättävänkin tasokkaita. Suurin osa niistä olikin aika tapissa juomisikkunan kannalta. Muutamaa yksittäistä asiantuntijaa lukuunottamatta, raati oli jälleen aika pihalla siitä mitä lasissa oli.

Riojan viineja maisteltiin sokkona kahdessa viiden viinin setissä. Molemmissa seteissä oli jokeri kiusaamassa ja vaikeuttamassa arviointia. Ekassa setissä jokeri oli Torresin Mas La Plana Gran Coronas -94 (100% Cabernet Sauvignon Penedesista), joka jäi joukon jumboksi. Melkein kaikki veikkasivat sitä kyllä jokeriksi, mutta kukaan ei tunnistanut, minkä takia. Toisessa setissä jokeri oli Navarrasta tullut Fuente de Irache vuodelta -76, joka sai 90.7 pistettä. Tämä 20 vuotta muita vanhempi viini oli kyllä uskomattoman hienossa kunnossa. Sitä juuri erottanut muista viineistä, eikä se ollut muita vanhemman oloinen. Kolme maistelijaa veikkasi sitä jokeriksi, mutta ei varmaankaan iän vuoksi.

Voittajaksi tämän kertainen raati arvio La Rioja Altan 904 Gran Reservan, joka sai 92.3 pistettä. Illan paras viini oli kuitenkin ylimääräisenä avattu Vega Sicilian Valbuena -97, joka oli kyllä tajuttoman hieno ja sai raadilta 94.4 pistettä.

SETTI 1:
La Rioja Alta, 904 Gran Reserva -94 (92.3 p)
López de Heredia, Vina Tondonia Reserva -94 (90.8 p)
Muga, Prado Enea Gran Reserva -94 (90.6 p)
Marques de Murrieta, Ygay Reserva -94 (89.8 p)
Miguel Torres, Mas La Plana Gran Coronas -94 (89.2 p, jokeri)

SETTI 2:
CVNE, Contino Gran Reserva -95 (91.8 p)
CVNE, Imperial Gran Reserva -95 (91.4 p)
Marques de Riscal, Reserva Especial -96 (91.3 p)
Bodega Lan, Lanciano Reserva -96 (90.9 p)
Fuenta de Irache, Gran Reserva -76 (90.7 p, jokeri)

Vega Sicilia, Valbuena 5° Reserva -97 (94.4 p)

Riojathan olivat pääasiassa Tempranillo rypäleen viinejä. Mugan Prado Eneaan, Cunen Continoon ja Fuente de Iracheen oli sekoitettu muitakin rypäleitä. Ribeiro del Dueron Valbuena on neljän rypäleen blendi (Tinto Fino, Cabernet, Malbec ja Albillo).

Tällaista taas tällä kertaa, kyllähän noita maisteli.

2.4.2011

Viinien pisteyttäminen

Olemme useasti keskustelleet ja ihmetelleet Decanterin käyttämää 20 pisteen pisteytysmenetelmää ja miten sen mukaan pisteytettyjä viinejä voi verrata käyttämäämme Robert Parkerin (ja mm. Wine Spectatorin käyttämään) 100 pisteen systeemiin. Nyt löytyi selvitys Glorian Ruoka & Viini -lehdestä.

Parker   Decanter
100 p.    20.0 p.
98 p.      19.5 p.
96 p.      19.0 p.
94 p.      18.7 p.
93 p.      18.0 p.
92 p.      17.7 p.
90 p.      17.0 p.
88 p.      16.5 p.
87 p.      16.0 p.
86 p.      15.5 p.
85 p.      15.0 p.
80 p.      10.5 p.

Ihmeellistä tuossa Decanterin 20 pisteen järjestelmässä on, että pisteytys jyrkkenee 90 pisteen alle mentäessä ja vertailutaulukko loppuu näissä 50 pisteeseen, jonka vertailuluku on 20 järjestelmässä 0 pistettä.

Helpottaakohan tämä nyt pisteytystä ja vertailua?

16.3.2011

Burgundy-tasting 16.3.

Olipa taas hieno Burgundy-tasting. Varsinkin valkoiset säväyttivät.

Tällä kertaa tarjolla oli sekä valkoisia että punaisia Burgundeja ja molemmissa viiden viinin setissä oli joukossa jokerina jenkki. Hyvin tuntuivat Californian viinit pärjäävän joukossa.

Valkoisten Chardonneiden paras oli Dom. Ramonetin  Chassagne-Montrachet -04 joka sai peräti 94 pistettä. Myös amerikkalainen Newtonin Unfiltered Chardonnay -06 oli uskomattoman hieno. Raati antoi tälle 93.6 pistettä. Robert Parker oli antanut tälle samalle viinille peräti 96 pistettä.

Punaisissa ylivoimainen voittaja oli jokeri, Fetzer Vineyardin Private Collection Pinot Noir 2000, joka sai raadilta 93.8 pistettä. Ranskalaisista paras oli Meo-Camuzetin Vosne-Romanée Clos de Vougeot -99, joka sai 92.4 pistettä.

Tervetuliaisviininä maisteltiin Newtonin Spring Mountain Red Label Chardonnayta, joka sekin oli yllättävän hieno viini, kun huomioidaan varsin kohtuullinen 25 € hinta. Tämä viini sai 91 pistettä.

SETTI 1: VALKOISET                                                                                                    
Dom. Ramonet, Chassangne-Montrachet 1er Cru Les Ruchottes -04 (94.0 p)
Newton Vineyards, Unfiltered Chardonnay -06 (93.6 p, jokeri)
Ch. Labouré-Roi, Mersault 1er Cru Clos des Bouches Chéres -04 (92.3 p)
Dom. Joblot, Givry en Veau Vielles Vignes -04 (90.5 p)
Dom. Comte Lafon, Macon-Milly- Lamartine Clos du Four -04 (88.3 p)

Valkoisissa hännille jäänyt Mâconnais ei ollut sekään huono viini. Alussa se oli ok, mutta tuntui väsähtävän lasiin. Se olikin ainoa maistelluista viineistä, joka olisi kannattanut juoda aikaisemmin.

SETTI 2: PUNAISET PINOT NOIRIT
Fetzer Vineyards, Privete Collection Pinot Noir -00 (93.8 p)
Dom. Méo-Camuzet, Vosne-Romanée Clos de Vougeot Grand Cru (92.5 p)
Dom. Louis Jadot, Beaune Clos de Vougeot Grand Cru -99 (91.0 p) 
Dom. Louis Jadot, Beaune 1er Cru Clos des Couchereaux -99 (89.7 p)
Dom. Doudet-Naudin, Savigny-Les-Beaune 1er Cru -99 (89.3 p)

Hienoja olivat viinit. Punaiset Pinot Noirit olisi voinut nauttia aikaisemminkin, jolloin ehkä tuoksut olisivat olleet voimakkaampia ja paremmin tunnistettavissa.

Raadille kuitenkin tunnustus. Tällä kertaa oltiin aika hyvin tontilla siitä, mitä laseissa on.

24.2.2011

Sokko-tasting 24.2.2011

Tämänkertainen tasting käytiin sitten poikkeuksellisesti aurinkoisessa Espoossa, jonne kokoonnuttiin maistelemaan valko- (vuosilta 2003-2006) ja punaviinejä (vuosilta 1998-2003) täysin sokkona. Ideana oli että kaikki tuovat viinin eikä kukaan tiedä mitä meillä on lasissa.



Alkuun päästiin La Costan Solesta -08:lla, joka oli mielenkiintoinen Chardonnayn ja Rieslingin sekoitus Italian Lombardiasta. Pisteitä tämä sai 89.2.

Varsinaisen tastingin ensimmäisen setin valkoiset olivat kaikki eri vuosilta. Yksi myös annetun ikähaarukan ulkopuolelta. Väriltään viinit olivat kuin samasta pullosta. Setissä oli sattumalta kolme Chardonnayta. Parhaat pisteet keräsi kuitenkin Trimbachin Riesling vuodelta 2000, joka olisi varmasti parantunut vielä jos saisi muutaman vuoden lisää kellarissa. Trimbachin kanssa lähes samoihin pisteisiin ylsi Itävaltalainen Prielerin Seeberg Chardonnay -07.

Toisessa setissä kaikki viinit olivat vuosilta 1999-2001. Kolme viiniä oli Italian Toskanasta, yksi Chilestä ja yksi Ranskasta. Tämä setti oli vielä ensimmäistäkin tasaisempi. Kaikki punaiset saivat yli 91 pistettä ja ero parhaan ja vähiten pisteitä saaneen välillä oli vain 1,3 pistettä.

Setin paras viini oli Tignanello, joka sai 92.3 pistettä. Hyvin pärjäsi myös Luce ja Sena, jotka molemmat saivat 91.7 pistettä.

SETTI 1: VALKOISET
Trimbach Riesling Cuvée Frédéric Emile -00, Alsace Ranska (92.3 p)
Prieler Chardonnay Seeberg -07, Neusiedlersee-Höchland, Itävalta (92.2 p)
Domaine Laroche Chablis Grand Cru Les Blanchots -03, Burgundy, Ranska (90.6 p)
William Fevre Chablis -05, Burgundy, Ranska (90.3 p)
Robert Mondavi Fumé Blanc -06, Napa Valley, USA (90.3 p)

SETTI 2: PUNAISET
Antinori Tignanello -00, Toscana, Italia (92.3 p)
Mondavi & Chadwick Sena -99, Aconcagua Valley, Chile (91.7 p)
Marchesi de' Frescobaldi Luce -01, Toscana, Italia (91.7 p)
Ca' del Bosco Maurizio Zanella Rosso del Sebino -00, Toscana, Italia (91.1 p)
Les Forts de Latour -00, Bordeaux Pauillac, Ranska (91.0 p)

Lopuksi maisteltiin vielä kaksi italialaista punaviiniä. Ensin Cascina Bongiovannin Pernanno Barolo -01 Piemontesta, jolle raati antoi 92.2 pistettä. Ja sitten vielä Conte Brachetti-Perettin Il Pollenza -02 Marchesta, joka sai raadilta 90 pistettä.





Kokonaisuutena oikein hyvä setti. Raadin mielipiteet vaihtelivat jälleen aika paljon ja pisteissä oli suurtakin hajontaa. Esim. Senan kohdalla pistetä annettiin haarukassa 86-95.



Kiitos kaikille. Hyviltähän nämä viinit maistuivat Espoossakin. Ensi kuussa jatketaan sitten taas Stadissa.

20.1.2011

Burgundy-tasting 20.1.2011

Sitten onkin taas vuoden 2011 ensimmäinen tasting takana. Vaikka monet viettävät tipatonta tammikuuta, se ei näkynyt tässä seurueessa. Tipattomalle tammikuulle löytyikin uusi määritelmä - lasiin ei jätetä yhtään tippaa.

No niin, tällä kertaa oltiin Burgundissa ja laseissa oli viinejä Beaune 1er Cru -, Côte de Nuits - ja Côte d´Or -alueilta. Aika hyviä burgundeja, joskaan ei aivan huippuja. Kokonaisuutena tasainen setti.



Tastingin ideana oli, että ensimmäisessä setissä kaikki viinit olivat Chambolle-Musignyjä vuodelta 2000, paitsi yksi nuorempi Chambolle.

Toisessa setissä kaikki taas olivat Volnay-viinejä samalta tuottajalta. Näistä vielä kolme oli samaa viiniä eri vuosilta ja neljäs jälleen 7 vuotta nuorempi. Valitettavasti yksi J. Prieurin Volnay-Champans oli korkkiviallinen ja se vaihdettiin Beaune Champs-Pimont -97 viiniin, joka pärjäsi hyvin tastingissä ollen illan toiseksi paras viini.



Yllättävää oli, että vaikka molemmissa seteissä yksi viini oli 7 vuotta nuorempi kuin muut, niin sitä oli vaikea löytää muiden joukosta. Nuoremmat viinit eivät edes poikenneet väriltään muista. Ilmeisesti ne säilyvät aika samanlaisina pitkään.

SETTI 1, BEAUNE CÔTE DE NUITS:
Dom. Jacques Faiveley, Chambolle-Musigny -00 (90.9 p)
Dom. Comte Georges de Vogue, Chambolle-Musigny -00 (90.0 p)
Dom. Joseph Drouhin, Chambolle-Musigny -00 (89.9 p)
Dom. Amiot Servelle, Chambolle-Musigny -07 (89.2 p)

SETTI 2, BEAUNE CÔTE D'OR:
Dom. Jacques Prieur, Volnay-Champans 1er Cru -98 (92.0 p)
Dom. Jacques Prieur, Beaune-Champs 1er Cru -97 (91.9 p)
Dom. Jacques Prieur, Volnay-Champans 1er Cru -97 (91.6 p)
Dom. Jacques Prieur, Volnay-Santenons !er Cru -06 (91.4 p)

Tastingin voittajaksi selviytyi Jacques Prieurin Volnay-Champans 1er Cru -98, joka keräsi 92 pistettä.

Tasaista siis oli. Tällä kertaa raadin mielipiteet menivät aikalailla ristiin eri viinien kohdalla. Ehkä nämä kuitenkin olivat hieman parempia viinejä, kuin antamamme pisteet osoittavat. Esim. Robert Parker oli antanut Comte George de Voguelle 93 pistettä ja Jacques Prieurin Volnay viineille 92-93 pist.

Tällaista tällä kertaa, helmikuussa jatketaan.